EasyStone ratkoo liuskekiven asennushaasteita kotipihoissa ja isoillakin työmailla – parhaillaan Ravintola Ylläskammin laajennuksessa

Mitä jos haastavaksi tiedetyn liuskekivipation asentaminen olisi yhtä helppoa kuin selkeän palapelin kokoaminen, jossa ei voi epäonnistua? 

Hieman yksinkertaistettuna tässä on nerokkaan suomalaisinnovaation syntytarinan ydinkysymys, johon Liuskemestareiden kumppani, KymStonen yrittäjä Joona Ripattila on kehittänyt vastauksen.

Kouvolalainen Ripattila oli tehnyt jo vuosia vaativia liuskekivitöitä asiakkailleen. Töiden äärellä oli tullut kerran jos toisenkin pohdittua, kuinka asioita voisi tehdä helpommin ja aiempaa tehokkaammin. 

Joona Ripattila oli jo pitkään tavannut tehdä liuskekivien asennukset omalla vakiintuneella prosessilla: kohde mitoitetaan ja kivet muotoillaan halutunlaisiksi hallilla, jonka jälkeen kivet numeroidaan, kuvataan ja pakataan. Kokoamista vaille valmis liuskekivipalapeli on ollut valmis työmaalle lähetettäväksi.

Kiviä ei ole siis tarvinnut työstää enää työmaalla, vaan kohteessa on päästy nopeasti eteenpäin työmaan pysyessä siistinä.

Voisiko myös kuluttajille tarjota tällaisia liuskekivipalapelejä, joiden avulla kuka tahansa voisi onnistua esimerkiksi liuskekivipation asentamisessa ilman kivimiehen koulutusta? Joona Ripattila huomasi vastaavansa itselleen, että aivan varmasti se olisi mahdollista. Eikä hän ollut väärässä. 

Tuote on nykyisin tarjolla kuluttajille Kivitorin verkkokaupassa.

Tutustu valmistuotteeseen täällä: Easystone liuskekivipatio valmiiksi muotoiltu ympyrä – Useita kokoja – Altan harmaa 2cm – Kivitori verkkokauppa


Luonnonkivipalapeli, jonka kanssa ei voi epäonnistua

Muutama vuosi sitten Joona Ripattila tutustui Liuskemestareidenkin valikoimista nykyisin löytyvään paksuuskalibroituun vapaamuotoiseen liuskekiveen, josta tuli innovaation mahdollistaja. Kivi on tasavahvaa, eli jokainen kivi on yhtä paksu. Näin poistuu tavallisen liuskekiven paksuusvaihtelun aiheuttama haaste asennusvaiheessa.

Helposti valmistuvan palapelin nimi on EasyStone.

Asiakas saa Kivitorilta täysin valmiin luonnonkivipalapelin, jonka asennus on äärimmäisen helppoa. Valmiiksi muotoillut ja numeroidut liuskekivet saapuvat asennuskuvien kanssa siisteinä lavoina tilaajan pihaan. 

Palapelin voi tilata myös täysin omien mittojen mukaisena.

Moni kotipihojen pihanrakentaja saattaa kokea liuskekiven asennuksen niin hankalaksi, ettei uskalla lähteä tekemään unelmiensa liuskekivipatiota ilman ammattiasentajaa. Tämä lisää luonnollisesti projektin kustannuksia.

– EasyStonen valinnut asiakas tietää tarkkaan lopputuloksen laadun etukäteen eikä se ole asentajasta riippuvainen. Riittää, kun pihalla on suora hiekkapohja. Betonipinnoille kiinnitys voidaan tehdä saneerauslaastilla laastikampaa käyttäen. Ei siis tarvitse säätää lainkaan kivien paksuusheittoa, sillä jokainen kivi on tasapaksu, Ripattila kertoo. 

Katso videolta kuinka pyöreän liuskekivipation asennus onnistuu tee se itse -mieheltä, joka asentaa ensimmäistä kertaa elämässään liuskekiviä: EasyStone asennusvideo (youtube.com)

EasyStone vauhdittaa myös rakennusliikkeiden proekteja

EasyStone on omiaan helpottamaan myös ammattisuunnittelijoiden, piharakentajien ja rakennusliikkeiden työkuormaa. 

Etenkin sesonkiaikoihin työmaille voi on hyvin hankalaa löytää ammattitaitoisia kiviasentajia. Yksilöllisen luonnonkivipalapelin voi tilata mittojen mukaan suurillekin työmaille, jolloin urakan omat rakennusmiehet osaavat asentaa kivet paikoilleen.

Rakennusprojekti pääsee etenemään sujuvasti ilman turhia viiveitä laadukkaasta lopputuloksesta tinkimättä. Näin tulee pian tapahtumaan esimerkiksi Yllästunturin huipulla, jonne on juuri tehty iso 160 neliön EasyStone-tilaus. 

– Ravintola Ylläskammin laajennusosan liuskekivilattia tehdään EasyStone-menetelmällä. Rakennusliikkeelle tämä on todella vaivaton ratkaisu. He saavat mittojen mukaan lähes valmiiksi tehdyn lattian, jonka voi asentaa peruskiinnityslaastilla, kiitos paksuuskalibroidun liuskekiven.

Työ kohteessa sujuvoituu huomattavasti eikä rakennuttajan tarvitse tilata ylimääräistä liuskekiveä, sillä hukkaa ei tule kohteessa lainkaan. Tämä on myös logistisesti järkevää. Ja mikä parasta: työ kohteessa kestää vain murto-osan perinteiseen liuskekiviasennukseen verrattuna. 

Työhön ei tarvita kivimiehen erikoisammattitaitoa, sillä myös oma rakennusmies osaa koota liuskekivipalapelin niin, että työnjälki on virheettömän tyylikästä. 


Ravintola Ylläskammin EasyStone-projektista raportoidaan Liuskemestareiden blogissa tarkemmin laajennuksen valmistuttua.