Liuskekivellä modernisoitu hirsitalo viimeisteltiin kalkkikivilattioilla – ”Olisimmepa valinneet kalkkikiveä ihan koko asuntoon!”

Villa Nordic Stories Lohjalla luottaa puun, kiven ja veden luonnolliseen harmoniaan. Luonnonkivelle on löytynyt lukuisia käyttökohdetta Piiraisen perheen unelmakodista.

Lohjan asuntomessualueelle vuonna 2021 rakentaminen oli pienestä kiinni. Seutu oli naapuruston paritalossa asuneille Piiraisille tuttu entuudestaan, mutta messualueella oli tasan yksi Pauliinaa ja Jukkaa aidosti kiinnostava tontti.

Mielikuvissa omakotitaloprojekti oli elänyt jo vuosia, mutta sijainnin piti olla täydellinen.

– Päätimme hakea messutonttia, mutta jos emme olisi juuri tätä tonttia saaneet, olisi rakentamissuunnitelma rauennut. Olemme halunneet muutenkin tehdä kaiken ilman kompromisseja. Tämä on perheemme koti, jonka on palveltava parhaalla tavalla juuri tässä elämänvaiheessa, Pauliina Piirainen kertoo.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei minkään ulko-oven takaa löydy kuraeteistä. Lapset ovat jo kasvaneet ulos kurahousuiästä eikä koiraakaan ole, joten talossa ei ole mitään sellaista, mitä perhe ei tarvitse tai halua.

Kodin yleisilmeeseen ja tunnelmaan on sen sijaan haluttu panostaa. Ilman kompromisseja. Pauliina Piirainen on aikoinaan opiskellut sisustussuunnittelijaksi, joten näkemyksiä ja ideoita oli paljon mielessä. Tuttu arkkitehti sai nopeasti kiinni siitä, mitä kodilta halutaan.

Heti ensimmäiset Virve Rosbergin piirrokset olivat hyvin lähellä sitä modernia hirsitaloa, jossa perhe tällä hetkellä tyytyväisenä asuu.

Suomalaisessa rakentamisessa harvemmin käytetään samaa materiaalia sisällä ja ulkona. Liuskekivi sopii ominaisuuksiensa ja ilmeensä puolesta molempiin. Yleisilme on harkitun harmoninen.

– Päädyimme jo aikaisessa vaiheessa hirsitaloon, mutta halusimme siitä modernimman – meidän näköisen version. Tämä toteutui täydellisesti yhdistämällä taloon runsaasti laadukasta luonnonkiveä, joka tuo ripauksen luksusta yleisilmeeseen.

Koska kriteerit olivat korkealla eikä kompromisseja haluttu, oli onnekas sattuma, että talon rakentanut Ollikainen hirsitalot oli kirjannut tarjoukseen luonnonkiven toimittajakumppaniksi Liuskemestarit. Kotimainen perheyritys ei ollut vielä tuolloin Piiraisille tuttu.

Materiaalit kauneuden ja käytön ehdoilla

Jos materiaalivalinnat olisi tehty pelkästään ulkonäön perusteella, olisi saattanut käydä niin, että soveltuvuudessa olisi tehty kompromissi. Liuskemestarit piti koko projektin ajan huolta siitä, että kivivalinta oli juuri oikea kuhunkin kohteeseen.

Asiakkuusjohtaja Sini Linnan asiantuntemus ja paneutuneisuus tekivät Piiraisiin vaikutuksen. Sinin kanssa vertailtiin tarkoin vaihtoehtoja ennen lopullisia valintoja.

– Halusimme kiveltä mahdollisimman rouheaa ilmettä, ja Sini teki erilaisia mallisahauksia toiveitamme kuunneltuaan. Liuskekiven visuaalisuus kodissa on täysin Sinin käsialaa. Upea lopputulos on saanut paljon kiitosta myös kodissamme vierailleilta ystäviltä.

Myös takka on verhoiltu Sisu-liuskekivellä. Sävynä Oriveden musta.

Sini Linna pitää Piiraisten kotia onnistuneena esimerkkinä siitä, kuinka kokonaisuus nousee täysin uudelle tasolle, kun samaa materiaalia on hyödynnetty sekä julkisivussa että sisätiloissa. Suomalaisessa suunnittelussa tämä on harvinaista, vaikka ratkaisu luo todella viimeistellyn vaikutelman.

Julkisivun verhoilussa käytetty Sisu-liuskekivi jatkuu sisätiloissa sekä ylä- että alakerrassa ja myös takka on vuorattu samalla liuskekivellä. Läheskään kaikki materiaalit eivät toki ole näin monikäyttöisiä, mutta suomalainen Sisu on.

Pauliina Piiraisen yksityiskohtien ja harmonisuuden taju näkyy myös paikassa, johon harvemmin rakennusprojekteissa panostetaan. Nimittäin roskakatoksessa.

– Itseäni ihmetyttää, että todella upeidenkin talojen pihoissa muoviset roska-astiat saattavat seisoa rumasti rivissä. Rakensimme liuskekivestä muurin, joka maisemoi roskakatoksen piiloon. Ratkaisu ilahduttaa arjessa päivittäin.


”Jura-kalkkikivi sopisi ihan joka lattiaan!”

Myös lattiavalinnoissa päädyttiin lopulta puun ja kiven liittoon. Osassa huoneista on parkettia, osassa Jura-kalkkikivilaattaa.

Välimeren maissa matkustaessaan Pauliina on aina viehättynyt kivi- ja marmorilattioista.

– Luonnonkivilattioista tulee juuri sellainen tunnelma, josta me pidämme. Saimme Liuskemestareilta ja muiltakin tarjoajilta tutustuttavaksi erilaisia laattoja, jotka voisivat sopia talomme tyyliin. Kun purimme näytelaattoja auton perästä ja Jura vilahti pinon päällä, ihastuin siihen välittömästi, Pauliina kertoo.

Valintapäätös syntyi ensisilmäyksellä eikä sen jälkeen muita edes vakavasti harkittu. Jokainen laatta on tasaisen pintakuvion sijasta luonnollisen yksilöllinen, mikä sopi Villa Nordic Storiesin henkeen täydellisesti.

Jura-kalkkikivilaatta on tullut Liuskemestareiden valikoimiin Saksasta. Se edustaa eurooppalaista rakennusperinnettä, jossa luonnonkivellä on vahva asema rakennusten eri pintamateriaaleina. Juran harjattu pinta soveltuu käytettäväksi myös kosteissa tiloissa.

Jura-kalkkikivilaattaa ei ole ainoastaan lattioissa, vaan myös kylpyhuoneiden seinissä. Pauliina Piiraiselle oli tärkeää, ettei materiaali vaihdu, kuten usein suomalaiskylpyhuoneissa on tehty.

– Kiven pinnasta voi erottaa jopa ikiaikaisia fossiileita. Jos muissa perheissä katsellaan pilviä ja mietitään, mitä kukin niissä näkee, niin meillä voi katsella kalkkikiveä.

Vaihteleva pintakuvio eri sävyineen tekee Jurasta myös käytössä armollisen. Jokainen likatahra ei huuda välittömästi huomiota. Kalkkikivi on myös helppo pitää puhtaana. Imurointi ja kostea kevyt pyyhintä riittää. Kalkkikivilattia on miellyttävä jalalle eikä se naarmuunnu.

Jos materiaalivalintoja tehtäisiin nyt, valitsisi Pauliina Piirainen Juraa varmasti aivan koko asuntoon, sillä mieleen ei tule yhtään huonetta, jonka lattiaan se ei sopisi.

Uima-altaaseen reunuskivillä deluxe-tunnelmaa

Piiraisten perheessä eletään juuri nyt lasten harrastusten rytmittämää elämänvaihetta. 15-vuotias Erika harrastaa alppihiihtoa ja 12-vuotias Elli telinevoimistelua. Treenejä on lähes päivittäin, ja vanhemmat kuskaavat ja huoltavat aktiivisesta elämästä nauttien.

Kesämökki ei siis millään Piiraisten arkiyhtälöön mahtuisi, joten Villa Nordic Stories on rakennettu ajatuksella, että kotona vietetään myös rentouttavat vapaapäivät.

– Siksi uima-allas oli meille tärkeä. Bernardos-reunuskivet tekevät kaivatun deluxe-säväyksen terassiin upotetun altaan ulkonäköön. Se on myös tosi helppo pitää puhtaana, Pauliina kiittelee.

Uima-altaan kohdalla oli tehtävä kompromissi, joiden välttelystä tuli rakennusprojektia ohjaava teema. Sisu-liuskekivi ei ominaisuuksiensa puolesta ole paras mahdollinen valinta altaan reunalle, joten Liuskemestarit suositteli Bernardosta. Se sopii sävymaailmaltaan ja tyyliltään hyvin Sisun rinnalle.

Sisua löytyy ulkoa myös sokkelin vierestä murskeena. Muutama iso maisemointikivi kruunaa pihan ilmeen.

–  Rakastan kiviä. Olen jo lapsena kantanut aina matkoilta kauniita kiviä kotiin muistoksi. Nyt saan nauttia kiven kauneudesta joka päivä kotioloissa. Meidän ei tarvitse haaveilla tunturimökistä kaukana arjesta, sillä tämä talo täyttää kaikki toiveemme.


Innostiko tämä kohde? Haluaisitko Sinin asiantuntemuksen avuksi omaan projektiisi? Ota yhteyttä:

Sini Linna
Asiakkuusjohtaja, myynti
p. 041 5066083
sini@liuskemestarit.fi