Amos Rexin kumpuileva muoto ja ”kattokävelijät” vaativat paljon myös saumausaineelta – GftK:n vdw 400 oli oikea valinta

Vuonna 2018 avattu taidemuseo Amos Rex sijaitsee Helsingin Lasipalatsissa. Kohde palkittiin vuoden 2018 betonirakenteena taitavasta arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta sekä laadukkaasta rakennuttamisesta ja toteutuksesta.

Arkkitehti kutsui kivirakentamisen asiantuntijan avuksi

Liuskemestarit tarjosi Amos Rex -urakkaan asiantuntijuuttaan sekä toimitti saumausaineet tapahtuma-aukiolle. Päällystykseen käytettiin erikoisvalmisteista betonikiveä, josta syntyi saumattavaa pinta-alaa yhteensä 1700 neliötä.

Amos Rex 20180708 Amos Anderson museo, Helsinki


Lisävaatimuksia sauma-aineelle asetti rakennuskohteen kumpuileva muoto sekä siihen kohdistuva rasitus. Jo avajaisvuonna 2018 Amos Rexissä vieraili 500 000 kävijää, jonka lisäksi aukiolla muun muassa skeitataan ja lasketaan talvella liukumäkeä.

Maanalaisen museon ainoa julkisivu on sen katto. Halusimme sille uniikin muodon ja pinnan, joka vaati erityistä osaamista sekä suunnittelijoilta että toteuttajilta, kertoo kohteen arkkitehti Asmo Jaaksi JKMM-arkkitehtitoimistosta.

Jaaksi etsi kovien kriteerien mukaista sauma-ainetta ja päätti ottaa yhteyttä kivirakentamisen ammattilaisiin.

Liuskemestarit suositteli ratkaisuksi GftK:n tuoteperheestä vdw 400 -sementtilaastia. Vettä pidättävä sauma-aine voidaan levittää saumoihin levittämällä aina kivien yli. Saumaustekniikka säästää ennen kaikkea aikaa leveitä saumoja täytettäessä.

Amos Rex 20180708 Amos Anderson museo, Helsinki

Haastava kohde vaatii hyvät aineet

GftK on saksalainen saumalaastien valmistaja, joka on erikoistunut pihakivien saumalaastien kehittämiseen. Vdw-tuoteperheeseen kuuluu yli kymmenen saumalaastia, joista voi valita parhaan käyttökohteen rasituksen ja saumaleveyden mukaan.

Vdw 400 -sauma-aine todettiin Amos Rexin koesaumauksessa toimivaksi ratkaisuksi. Vaalean värisävyn saavuttamiseksi siihen lisättiin vielä titaanioksidia. Pystysaumoja varten seokseen lisättiin myös hidastinta työstöajan pidentämiseksi.

Kun itse rakentaminen alkoi, Liuskemestarit kävi ohjeistamassa kohteen kivirakentamisesta vastanneen Viher-Pirkan väkeä työmaalla.

Ennen saumausta kiveys käsiteltiin vdw 950 -suoja-aineella, joka helpottaa kivien puhdistusta saumauksen jälkeen. Lopputuloksena oli ulkoasultaan suunnitelmien mukainen sauma, joka on myös todella kestävä ja luja.

Vdw-tuoteperheestä löytyy sopiva sauma-aine kaikkiin kohteisiin. Aineita on myös mahdollista muokata käyttökohteen mukaan.

Kun ongelmanratkaisuun kaivataan kivirakentamisen ammattilaisten apua, ota yhteyttä:

0207 995 660

myynti@liuskemestarit.fi